maanantai 19. marraskuuta 2012
Messut
Tampereella ne sukat nyt olivat. Tuosta epäselvästä kuvat ne kyllä jotenkin erottuvat. Messureissu oli oikein antoisa. Tällä hetkellä kiinnostavin aihe oli kahvipussiaskartelu. Olin jo hiukan aikaisemmin aloitellut koria tekmään. Nyt sain todella tärkeitä vihjeitä asiaan. Ja ihmisiä riitti. Myös paljon ihania ideoita. (huokaus)
Vauvailua
No tämä ei ainakaan sukka ole. Herrashenkilölle, jolle tämä yleensäkin mahtuu on melko pieni vielä. Takki on kokoa 60. Neule vaati hiukan neuvottelua, kun lankaa sain aika nuukasti. Mutta tulihan siitä toiveiden mukainen. Onnea Pienen Miehen Perheelle!!!
torstai 8. marraskuuta 2012
Pipo heitto
Näitä pipoja olen tehnyt ainakin kymmenen vuosien varrella.
Nuoretkin tykänneet, kunhan väri on oikea.
Onkohan noi röyhelöhuivit jo out? No jokatapauksessa vielä niitä on minua pyydetty tekemään. Onhan ne mukavia käyttää. Eivät liian tukalia.
Nuoretkin tykänneet, kunhan väri on oikea.
Onkohan noi röyhelöhuivit jo out? No jokatapauksessa vielä niitä on minua pyydetty tekemään. Onhan ne mukavia käyttää. Eivät liian tukalia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)