tiistai 15. lokakuuta 2013

Kesä 2013

 Tässäpä kesän satoa. Ei paljonkaan, mutta vaikeampia kuin yleensä. Kiinnostaa nykyään nuo ohuet langat ja vaikeat neulokset. Olen kyllä eksynyt tänä kesänä ihan oudoille maille. Maalasin yhden taulun akrylliväreillä. Kai siitä tuli ihan ok. Mutta täällä en sitä aio esitellä.
Tähän malliin tuli vuodatettua muutama tuskan hiki. Neuloin, purin, neuloin, purin jne.Yllätävää kyllä sukat kuitenkin valmistuivat. (Ps. tein todellakin molemmat sukat kuvasta poiketen)
 Tähän malliin ihastuin neulojana. Muokkasin hiukan mallia omille puikoille sopivaksi ja sellaiseksi, ettei aina tarvitse olla vierellä ohje. Nätit jalassa.
Nämä sukat lähtivät sitten taas Afrikkaan. Tälläkertaa Nigeriaan poijan mukana. On tietysti eri asia tarvitseeko siellä villasukkia. No ehkä "viileinä" öinä. Kaiken varalta. Lanka on tiikerilankaa ja malli ihan perusjuttu. Ei ehkä Nigeriassa ole tiikereitä, en tiedä, mutta nyt ainakin on.

torstai 14. helmikuuta 2013

Nyt lähti lapasesta

Jo vain. Elämä on lähtenyt lapasesta. Ei ole tullut tehtyä kuin nämä "peto lapaset". Ne on tehty edelleen samalla tekniikalla kuin sukat. Lapasissa yllättävintä on nuo terävät kynnet piilossa kämmenen sisäpuolella. Lapasten haltijaa tulee siis varoa. Onneksi ne ovat matkanneet pohjoiseen.
Nuorimmainen virkkasi oheisen peiton huoneeseensa. Siinä on lappu poikineen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Neulontabaanalle paluu

"Voi tokkiisa". Elämä aina yllättää. On ollut surua, on ollut kiirettä, on ollut kuopuksen kotoa lähteminen, on ollut vaikka mitä. Siksipä neulominen on jäänyt hiukan taka-alalle. Yhdet raidalliset tein tilauksesta. Ainiin neuloinhan villatakin nuorimmalle ihan kunnon villasta. Siitä kuva myöhemmin.